Osakkeella pelaaminen

Osakkeet
 

Aurinko Golf Oy:n osakkeet jakautuvat kahteen eri osakesarjaan; A- ja B- osakkeisiin. A- osake oikeuttaa yhteen nimettyyn pelioikeuteen tai yhteen 20 kerran nimettyyn pelikorttiin. B -osake oikeuttaa kahteen nimettyyn pelioikeuteen tai kahteen nimettyyn 30 kerran pelikorttiin. Molemmilla osakkeilla on yksi ääni yhtiökokouksessa.
 

Nimetty pelioikeus
 

Osakkeeseen kuuluva nimetty pelioikeus oikeuttaa yhden henkilön rajattomaan pelioikeuteen koko kauden ajaksi.
 

Nimetty pelikortti
 

Osakkeeseen kuuluvan nimetyn pelioikeuden voi halutessaan vaihtaa pelikorttiin. A -osake oikeuttaa yhteen pelikorttiin, johon kuuluu 20 pelikertaa kaudessa. A-osakkeen pelikortti voidaan nimetä yhdelle käyttäjälle ja lisäksi pelikortin käyttäjäksi voi nimetä osakkeen omistajan kanssa samassa taloudessa asuvia perheenjäseniä maksimissaan kaksi kappaletta. B-osakkeen pelikortin voi nimetä kahdelle henkilölle ja lisäksi pelikortin käyttäjäksi voi nimetä osakkeen omistajan kanssa samassa taloudessa asuvia perheenjäseniä maksimissaan kaksi kappaletta. Jos osakkeen omistaa juridinen henkilö voidaan pelikortti nimetä useammalle henkilölle hallituksen harkinnan mukaisesti. Käyttäjät voi nimetä vain kerran kaudessa pelioikeuden käyttöilmoituksella, kun osake aktivoidaan. Nimetty henkilö voi tuoda korkeintaan kolme vierasta kerrallaan kortilla. Henkilön täytyy pelata vieraidensa mukana peliryhmässä. Pelikerta oikeuttaa yhden henkilön yhteen pelikierrokseen 18 reiän kentällä. 9 reiän kentällä pelikerta oikeuttaa yhden henkilön kahteen peräkkäiseen pelikierrokseen. Pelikortin nimeämiseen löytyy lomake materiaalit-sivulta.

Pelioikeuden siirto
 

Mikäli osakas ei käytä osakkeen pelioikeutta itse, voi hän vuokrata pelioikeutensa eteenpäin. Pelioikeutetun tulee olla jonkin Suomen golfliiton jäsenseuran jäsen. Pelioikeuden vuokrauksesta ei tule Aurinko Golfin puolelta maksuja. Kannattaa huomioida, että osakkeen vastike ja pelioikeuden käyttömaksu tulee olla maksettuna ennen kuin pelioikeutta voidaan käyttää. Pelioikeuden vuokrauksesta on ilmoitettava toimistoon kirjallisesti. Pelioikeuden siirtoilmoituksen tekemiseen löytyy lomake materiaalit- sivulta.
 

Osakkaan juniorin pelioikeus
 

Osakkaalla on mahdollisuus ostaa omalle juniorilleen pelioikeus edullisempaan hintaan. Pelioikeuden voi ostaa suoraan Aurinko Golfin verkkokaupasta tai toimiston kautta toimisto(a)aurinkogolf.fi. Verkkokaupasta näet myös voimassa olevat hinnat pelioikeuksille. 
 

Osakasedut
 

Osakkailla on lukuisia erilaisia etuja mm. peliaikojen varaamiseen, golfautojen vuokraamiseen ja lähialueen kentillä pelaamiseen liittyen. Lue lisää osakaseduista täällä.

 

Caddiemaster

Ma-To 8.00-20.00
Pe-La 8.00-19.00
Su 8.00-20.00

 

Toimisto

Ma-Pe 9.30-16.00
Ti 6.6. 9.30-14.00


 

Ravintola ja pukuhuoneet 

Ma-To klo 8.00-21.00
Pe-La klo 8.00-22.00
Su klo 8.00-21.00
Keittiö klo 11.00-18.00
Saunat käytössä

Pääkenttä

Avoinna

Golfautot: käytössä

YSI+

Avoinna

Golfautot: käytössä

 

Harjoitusalueet

Range: Avoinna matoilta
Lähipelialueet: Avoinna
Talviharjoitteluhalli: Avoinna

Sivukartta