11.09.2023
Wiklundin viikkokisan finaalimatka
Aikaisin lauantai-aamulla starttasi Wiklundin viikkokisan finaalimatka Aurinko Golfin parkkipaikalta. Runkosarjan tuloksia onkin jo aiemmin ollut seuran nettisivuilta, ja kärkikolmikkona matkaan lähtivät Pekka Haavisto, Timo Hurskainen ja Sanna Ake-Litmanen. Näin uutena osallistujana mietin, että mihinhän sitä on tullut lähdettyä, ja miten täällä oikein pärjää, mutta huoli oli turha, sillä matka osoittautui hauskaksi ja mielenkiintoiseksi. Jo heti alkumatkasta seurailimme yhteistuumin jänniä reittivalintoja, ja tielle osuvia peuroja tulevan pelikentän kenttien nettitutustumisen lisäksi.
Meidän otettiin lämpimästi vastaan Nokia River Golfissa ja saimme nauttia maittavan brunssin ennen hyviä lämmittelytreenejä uudella Trackman-rangella. Rock-kenttä aukeni eteemme aluksi aurinkoisena, myöhemmin pilvisenä ja lopulta sateisenakin, mutta tunnelma oli heti finaalin ekalla pelikierroksella kohdillaan mielenkiintoisella ja hyväkuntoisella kentällä. Lyöntipituus oli valttia ja väylätarkkuudestakaan ei ollut haittaa. Märkyyttä oli välillä havaittavissa runsaastikin, mutta siihenhän olemme tänä syksynä jo tottuneet olosuhteiden pakosta muuallakin. Päivän parhaan tuloksen löi hienosti Kai Suomi, vanavedessään Markus Lindell ja Petri Aarnio. Ja tällainen kisamatkauntuvikkokin sai mukavaa kannustusta ja rohkaisua pelitovereilta. Enää ei jännittänyt kisapeleistä selviytyminen.
Pelin jälkeen bussi starttasi kohti Hämeenlinnan Vaakuna-hotellia, sportti-illallista ja hyviä virkistäviä yöunia, joita tietenkin jokainen golffari tällaisella reissulla tarvitsee. Kuten myös ravitsevaa ja runsasta aamiaista ennen seuraavaan paikkaan siirtymistä. Pikatorkut ehti nukkua matkalla finaalimatkan toiselle kentälle Hyvinkäälle Kytäjä Golfin South-East -kentälle, joka oikein kilpakenttänäkin tunnetaan.
Kytäjän tunnelma oli ylellinen, ja kenttä todella kaunis. Maisemia vahvisti tietenkin ihana auringonpaiste, joka lämmitti niin mieltä kuin kroppaa monia mäkiä kiivetessämme. Hyväkuntoiset väylät olivat varsinaisen pitkiä ja korkeuseroja oli runsaasti. Harvemmin olen nähnyt miehiä avaamassa par3:sta driverin kera, mutta nyt sekin on koettu. Vesiesteitä oli melko runsaasti, mutta vain muutama pallo jätettiin uimaan. Griinit olivat laajoja ja runsasmuotoisia, ja puttaukset saattoivatkin olla isossa osassa päivän onnistujilla. Reissun parhaan lyöntituloksen 80 suorittikin Timo Hurskainen ja teki väylällä 18 vielä päivän toisen birdiensä. Petri Aarnio ja Esa Lipponen onnistuivat seuraavina bogeypisteiden keräilijöinä. Hienojen löylyjen jälkeen hirvenliha entrecote-kastikkeella ja lohi kermaviilikastikkeella maistuivat kauniilla terassilla erinomaiselta. Jälkipelien määrää ja laatua on vaikea kuvailla.
Ai niin, se viikkokisafinaali ja lopulliset tulokset. Sehän tämän matkan syvin olemus oli kaiken mukavan pelaamisen ja yhdessä olemisen lisäksi. Lopullisissa tuloksissa huomioitiin kesällä pelatuista kymmenestä kierroksesta kuusi parasta kisaa, ja näiden mukaan lasketut sijoituspisteet. Näihin lisättiin finaalimatkan pelien sijoituspisteet, jolloin saatiin voittaja selville.
Koko Wiklundin viikkokisan voitti täten
1. Petri Aarnio (10 sijoituspistettä)
2. Timo Hurskainen (11 sijoituspistettä)
3. Pekka Haavisto (13 sijoituspistettä)
Heille voimme hurrata lisää sitten seuran päättäjäisissä 4. marraskuuta, jonne toivottavasti mahdollisimman moni pääsee muutenkin mukaan.
Ja kyllä kannatti lähteä viikkokisareissulle tällaisena aloittelevampanakin pelaajana. Sain hyvää kokemusta pitkistä kentistä, muutamia onnistumisia, kivoja muistoja, ja opinpa tuntemaan useita seuran jäseniäkin aiempaa paremmin. Toivottavasti ensi vuonna on mukana paljon uusiakin osallistujia. Suuret onnittelut vielä teille voittajille!
Matkakuulumisia kirjoitellen, Pia