16.05.2023
Laura Ström Hole in One 13.5.2023
Viime launtaina Aurinko Golfissa tehtiin kauden toinen Hole in One. Laura Ström onnistui uskomattomalla tavalla, sillä hän teki Hole in Onen elämänsä ensimmäisellä kierroksella. Onnistuminen tapahtui Ysi+ kentän 9. väylällä. Alla Lauran kertomus tapahtuneesta:
"Onnistuin lyömään holarin kierroksella lauantaina 13.5. Aivan uskomatonta tässä on se, että kyseessä oli elämäni ihka ensimmäinen golf-kierros, jossa itse pelasin. Olen käynyt green card -kurssin kesän 2019 päätteeksi ja sitten koronan tullessa uusi harrastus ei ottanut tuulta alleen. Viime kesänä kävin joitakin kertoja rangella harjoittelemassa ja otin yhden pron tunnin, jotta saataisiin alusta alkaen tekniikka kuntoon.
Olimme lähes kiertäneet koko Ysi+ kierroksen ja olin jo ylittänyt omat odotukset aiemmilla väylillä lyömällä ihan hyviäkin lyöntejä ja pysymällä väylällä. Viimeiselle 9-väylälle tullessa löin sitten hybridi-5 -mailalla kohti greeniä. Pallo otti muutaman pompun ja laskeutui greenin reunalle, josta se jatkoi rullaamista kohti lippua. Lopulta pallo katosi enkä uskonut, että se meni sisään vaan luulin sen jatkavan matkaa lipun tangon takana. Tällä kertaa taikuri siis yllätti itsensäkin tempullaan.
Joku ehkä sanoisi, että tähän kannatta lopettaa (ainakin voisi sanoa, että on tehnyt holarin jokaisella pelaamallaan kierroksella), mutta mun tapauksessa golfura alkaa vasta tästä. Golfkärpänen on nyt totaalisesti puraissut ja nyt suunnitellaan jo kesäksi reissuja eri golfkohteisiin Suomessa."
Aurinko Golf onnittelee Lauraa!