Uutiset

16.05.2023

Emilia Kedonperä - vuoden kentänhoitaja 2022

Berner palkitsee kentänhoidon ammattilaisen, joka on ansioituneesti hoitanut työtehtäviään vuonna 2022. Palkinto on edellisen vuoden tapaan matka Sveitsiin. Voittaja pääsee avustamaan kentänhoitoa Omega European Masters –kilpailuun Crans-Montanassa.

Aurinko Golfin Emilia Kedonperä on valittu kauden 2022 vuoden kentänhoitajaksi! Onnittelut Emilialle! Luovutimme palkinnon Aurinko Golfin puolesta ansiokkaasta työstä ja samalla haastattelimme Emiliaa ja kyselimme kuulumisia kentänhoidosta.

Kuka olet?

”Olen tämmöinen henkeen ja vereen maalaistyttö. Kentänhoidon töitä olen tehnyt vuodesta 2012 asti Loimijoki Golfissa 8 kautta ennen Aurinko Golfia. Tänne jäin kesätöiden pohjalta. Kentänhoitoon minut on innostanut intohimo luontoon, kiinnostus koneisiin ja se, että näkee oman kädenjälkensä työssä. Olen kotoisin viljatilalta ja täällä olen pikkutytöstä asti taistellut pikkuveljeni kanssa apukuskin paikasta ja nyt taistelu on siirtynyt kuskin paikalle. Teen edelleen peltohommia töiden jälkeen ja viikonloppuisin. Peltoa meillä on nyt hoidettavana yli 50 hehtaaria. Viljelemme perinteisiä viljoja, kuten vehnää, kauraa ja ohraa.”

Kuinka pitkään olet työskennellyt Aurinko Golfissa ja miten olet viihtynyt?

”Nyt on käynnissä kolmas kausi Aurinko Golfissa. Olen viihtynyt hyvin ja työilmapiiri on hyvä ja kentässä on paljon mielenkiintoisia kehityskohteita. Olen myös työn ohessa aloittanut kenttämestarin opinnot syksyllä 2022 ja täältä on tarkoitus valmistua 2024 syksyllä.”

Kuvaile hieman työviikkoasi?

”Ajelen aamuisin töihin Loimaalta ja työt alkavat kuuden aikaan aamulla käynnistyen tyypillisesti leikkuilla. Leikattavaa nurmialuetta Aurinko Golfissa on reilu 60 hehtaaria. Hyppään mihin koneeseen tahansa, eli kaikki laitteet ovat hallussa. Iltapäivästä tehdään pienempiä projektiluontoisia korjaus- ja hoitohommia, sekä suunnitellaan kentänhoitoa kenttämestarin kanssa. Tiistaisin ja torstaisin on enemmän erikoisempia hommia ja pääleikkuupäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Viikonloppuisin hoidetaan viheriöt ja vaihdetaan reikien paikat päivittäin.”

Mitkä ovat mielestäsi hyviä ominaisuuksia, joita hyvällä kentänhoitajalla tulisi olla?

”Ison kuvan näkeminen kentästä, että ei kulje laput silmillä ja tarkastele vain yhtä aluetta. Kokonaisuus ratkaisee. Tärkeää on myös havainnointikyky, ongelmanratkaisukyky ja visuaalinen silmä. Aamut ovat aikaisia, joten aamuvirkkuna pärjää. Minulla kello soittaa 03.30.”

Mikä kentänhoitajan työssä on mielestäsi parasta?

”Ihan parasta on oman kätensä jäljen näkeminen eli se, että osaa myös katsoa taakse mitä sai aikaan. Kyllä nämä maisemat ovat myös kauniita ja niissä mieli lepää, silloin kun ne ovat kunnossa.”

Mitkä alueet Aurinko Golfissa on mielestäsi haastavimmat hoitaa ja mihin huomionne keskittyy?

”Tätä täytyy ajatella monelta näkökulmalta, mutta Ysi+ on haastava hoidettavaksi, koska tämän hoitotehtäviin siirrytään pääkentän jälkeen ja silloin kentällä on jo jonkin verran pelaajia. Keväällä omenapuiden leikkaaminen on myös iso projekti ja vie aikaa kentänhoidon tehtävistä. Tähän projektiin menee yleensä noin kolme viikkoa yhdeltä ihmiseltä. Ilmastuksen kanssa haasteita tulee myös, jos on tarvetta mennä syvemmälle maaperään. Täällä vastaan voi tulla kalliota ja savea.”

Millaista kehitystä toivoisit Aurinko Golfin kenttään ja kentänhoitoon?

”Olisi hyvä, jos olisi hieman enemmän aikaa viimeistelyille ja ehdittäisiin keskittymään yksityiskohtiin paremmin. Esimerkkinä klubialueen siistiminen, siimaustyöt, lyöntipaikkojen ympärykset ja muut vastaavat tehtävät, sekä bunkkerien rikkaruohojen siistiminen. Nykyisin kentän perushoitotehtäviin menee lähes kaikki aika ja resurssit.”

Miten kesä jatkuu tästä eteenpäin?

”Leikkurin päällä, koska nyt ruoho on ruvennut kasvamaan. Terveisinä pelaajille toivoisin ymmärrystä siihen, että kentänhoitajat ovat tekemässä parhaansa kentän hyväksi. Ollaan toisillemme mukavia ja morjestellaan kun tavataan. Jään mielelläni juttelemaan pelaajien kanssa, jos aikaa vain tähän on.”

 

Caddiemaster

Ma-To 8.00-20.00
Pe-La 8.00-19.00
Su 8.00-20.00

 

Toimisto

Ma-Pe 9.30-16.00
Ti 6.6. 9.30-14.00


 

Ravintola ja pukuhuoneet 

Ma-To klo 8.00-21.00
Pe-La klo 8.00-22.00
Su klo 8.00-21.00
Keittiö klo 11.00-18.00
Saunat käytössä

Pääkenttä

Avoinna

Golfautot: käytössä

YSI+

Avoinna

Golfautot: käytössä

 

Harjoitusalueet

Range: Avoinna matoilta
Lähipelialueet: Avoinna
Talviharjoitteluhalli: Avoinna

Sivukartta