Uutiset

18.05.2020

Aurinko Palsta: Palvelupäällikkö, caddiemasterit ja seurakoordinaattori

Sähköinen Aurinko Palsta jatkuu palvelupäällikön kuulumisilla, caddiemastereiden esittelyllä ja seurakoordinaattorin terveisillä.

 

Ensimmäinen kevät Aurinko Golfissa

Kuten edellisistä palstoista onkin jo ilmennyt, ovat viime kuukaudet olleet poikkeuksellisia ja haastavia. Kaikesta huolimatta olen ollut onnellinen siitä, että olen saanut tehdä töitä koko tämän ajan. Kuluva kevät on ensimmäiseni Aurinko Golfissa ja muistan syksyllä työt aloitettuani miettineeni, että keväällä pääsen vihdoin tutustumaan teihin aurinkogolfilaisiin paremmin kasvotusten. Ei toteutunut tuo ajatus ja tutustuminen onkin tähän asti tapahtunut pääasiassa puhelimitse. Myös monet muut talven aikana suunnitellut asiat, kuten työntekijöiden perehdytys, on jouduttu toteuttamaan eri tavalla kuin olimme suunnitelleet. Kevät on koko golfkauden kiireisintä aikaa ja vallitsevasta tilanteesta johtuen muutoksia on tullut lähes päivittäin. Liikkuvia palikoita on enemmän kuin uskoisikaan. Koen, että olemme onnistuneet tarjoamaan pelaajille olosuhteisiin nähden hyvän mahdollisuuden rakkaan lajin harrastamiseen. Kiitos tästä kuuluu Aurinko Golfin hallitukselle, joka on reagoinut muuttuviin tilanteisiin nopeasti ja ennen kaikkea pelaajien turvallisuuden huomioiden. Kiitoksen ansaitsevat myös toimitusjohtaja Arttu ja koko henkilökuntamme, joka on sopeutunut erittäin hyvin niin työtehtävien kuin työaikojenkin muutoksiin. Jo viime vuonna caddiemasterina tutuksi tullut Åsa on ollut isona apuna sekä perehdytyksessä että terassille avatun “Kioski poikkeustilan” pyörittämisessä yhdessä uusien työntekijöidemme Emilian ja Metten kanssa. Kioskitoiminnan ohella caddiemasterit ovat palvelleet asiakkaita pelaamiseen liittyvissä asioissa etänä. Pian caddiemasterin työt pääsee aloittamaan myös Santeri, jolle Aurinko Golf onkin jo tuttu pelaajana. Huhtikuussa saimme lisäksi Artun kanssa toimistolle vahvistukseksi uuden seurakoordinaattorin Niinan. Niinan mietteitä uudesta työstä löydät artikkelin lopusta.

Vaikka caddiemaster- ja ravintolapalvelut eivät ole vielä olleet täydessä toiminnassa, on ollut hieno nähdä miten hyvin asiakkaamme ovat hyödyntäneet poikkeusajan palveluitamme kuten verkkokauppamaksuja ja sähköistä kierrokselle ilmoittautumista. Viime viikonlopun kisassa kokeilimme myös sähköistä tulospalvelua Nexgolfin Mobile Scores -lisäominaisuuden kautta. Sen verran hyviä kokemuksia olemme saaneet käytössä olleista sähköisistä palveluista ja työkaluista, että uskon hyvödyntävämme niitä jatkossakin.

Nyt on aika kääntää katseet tulevaan uskaltautua pikkuhiljaa aloittamaan valmistautuminen palveluiden normaalimpaan avaamiseen portaittain. Vaikkei tänä kesänä missään vaiheessa päästäisi järjestämään tapahtumia aivan entiseen tapaan, on tiedossa joka tapauksessa tapahtumarikas kesä. Seuraathan siis tiedotustamme kesän tapahtumista kotisivuillamme, viikoittaisissa jäsenkirjeissä sekä Nexgolfin kilpailukalenterissa.

Seuraavaksi esittäytymään pääsee caddiemaster -tiimimme.

Nähdään pian!

Jaana Vahtera

Palvelupäällikkö

 

Aurinko Golfin Caddiemasterit kaudella 2020

Åsa

Mä oon Åsa Åkerroos ja nyt toista kesää Caddiemaster tiskin takana, tänä kesänä Head Caddiemasterina. Golf on tullut tutuksi jo junnuna, kun olen itse käynyt Aurinko Golfin junnutreeneissä ja vanhempani ovat aktiivisesti pelanneet golfia. Kuulun myös tänä kesänä tiedotustoimikuntaan. Odotan tulevalta kaudelta mahtavia kokemuksia upean työporukan kanssa ja että ehtisin itsekin pelaamaan enemmän.

 

Emilia

Moikka! Mä oon Emilia ja ensimmäistä kesää Aurinko Golfin Caddiemasterina. Golf lajina ei ollut kovin tuttu mulle ennen tätä kevättä, mutta kentällä mua näkee nykyään usein. Innostuin pelaamisesta ja odotankin innolla minkälaista kehitystä kausi tuo tullessaan! Tältä kesältä odotan haasteita uuden työn parissa sekä upean työporukan kanssa työskenteltyä! Nähdään cädärillä!

 

Mette

Moi! Olen Mette Kronström ja tämä on ensimmäinen kesäni Naantalissa Caddiemasterina. Golf on lajina minulle vasta uusi, mutta tulee vain tutummaksi päivittäin. Alkaneelta kesältä odotan innostavia työpäiviä mahtavan työporukan kanssa sekä tietenkin kehittymistä itse lajin parissa. Nähdään cädärillä ja kentällä!

 

Santeri

Olen 18-vuotias tuore ylioppilas Naantalista. Golfia on tullut pelattua lähes joka kesä jo lapsesta saakka jääkiekon ohella. Toivottavasti saadaan myös tämän kesän golf kausi kunnolla käyntiin, jotta pääsisi taas nauttimaan golfista kavereiden kanssa!

 

 

Seurakoordinaattorin terveiset

Seurakoordinaattorin tehtävät ovat lähteneet vauhdilla käyntiin. Työtehtävissä yhdistyvät kaksi itselleni tärkeää asiaa, opetus ja golf. Työtehtävissä pystyn hyödyntämään opetusalan koulutustani ja mielenkiintoa pitkäaikaista harrastustani kohtaan, mikä tekee työstä monipuolista ja kiinnostavaa. Koen, että olen saanut lämpimän vastaanoton niin työntekijöiden kuin pelaajienkin keskuudessa. Toimistolla on iloinen työilmapiiri, johon on ollut vaivatonta hypätä mukaan. On ollut myös mukavaa vaihtaa kuulumisia seuran jäsenten kanssa ja päästä tutustumaan innostuneisiin junioreihin.

Työt alkoivat erikoisella tavalla koronakevään takia ja jouduimme toteuttamaan monia asioita alkuperäisistä suunnitelmista poiketen. Alkukevään epävarmuudesta huolimatta olemme yhdessä toimikuntien kanssa pystyneet suunnittelemaan erilaisia tapahtumia ja kilpailuja myös poikkeusoloissa järjestettäviksi. Kevään ensimmäiset kilpailut on jo pelattu ja uusia kilpailuja sekä tapahtumia suunnitellaan kovaa vauhtia. Myös junioreiden harjoitusryhmät on polkaistu käyntiin. On hienoa nähdä ryhmissä vasta lajiin tutustuvia golfarin alkuja ja samoin lajia jo kauemmin harrastaneita taitavia junioreita.

Hyvää ja aurinkoista golfkesää kaikille Aurinko Golfin jäsenille! Tulkaa rohkeasti keskustelemaan, mikäli tapahtumiin tai opetukseen liittyvät asiat mietityttävät.

 

Niina Mikkola
Seurakoordinaattori

 

Caddiemaster

Ma-Su 8.00-20.00


 

Toimisto

Puhelimitse/sähköpostitse
Arkisin klo 9.00-16.00

 

Ravintola ja pukuhuoneet 

Ma-Su 8.00-22.00
Lounas:
Ma-Pe 11.00-14.00
Saunat ei käytössä

Pääkenttä

Avoinna
Autot käytössä
(säävaraus)
 

YSI+

Avoinna
Autot käytössä
(säävaraus)
 

Range

Avoinna, matolta
pallokorit poistettu

 

Sivukartta