17.11.2023
Aurinko Palsta osa 1, yhtiön puheenjohtaja Juha Manner
Aurinko Palsta on täällä taas ja kausi juuri saatu päätökseen. Lähetämme artikkeleita muutamana päivänä viikossa ja samat artikkelit voit lukea myös verkkosivujen uutisarkistosta. Tiedossa on kuulumisia, suunnitelmia, tiedotettavia asioita ja muita menneeseen sekä jo tulevaan kauteen pureutuvia kirjoitelmia. Tervetuloa seuraamaan Aurinko Palstaa!
Kirjoitukset avaa yhtiön puheenjohtajan Juha Mannerin katsaus menneestä kaudesta.
Osa 1
Päättyneellä golfkaudella tapahtui yhteisössämme merkittäviä muutoksia: Yhtiö sai uuden toimitusjohtajan ja seura toiminnanjohtajan Juha P. Lehtosesta, uuden head caddiemasterin Mimmi Salosen - erilaisella toimenkuvalla kuin aikaisemmalla palvelupäällikköllä, jollaista tehtävänimikettä ei siis enää yhtiössä ole. Kentänhoitaja Emilia Kedonperä sai hienoa tunnustusta, kun hänet valittiin vuoden kentänhoitajaksi. Berner Oy palkitsee vuosittain ansiokasta työtä Suomessa kentänhoitoalalla tehneen henkilön. Me puolestamme nimitimme Emilian apulaiskenttämestariksi. Uusi huoltomies Joni Stenberg on aloittanut tehtävässään. Puhumattakaan että kenttämestarimme Olli Raatikainen onnistui taas saamaan olosuhteista ja haasteista huolimatta kenttämme erinomaiseen pelikuntoon ja myös pitämään sen hyvässä kunnossa koko kauden.
Kaikella on tarkoituksensa: Uusilla rekrytoinneilla, nimityksillä ja toimenkuvien muutoksella pyritään toiminnan tehostamiseen ja sitä kautta kustannussäästöihin.
Proshopin ja ravintolan vuokrasopimukset päättyvät tähän tilikauteen. Tosin Golf Skyn konkurssin takia proshopin vuokrasopimus olisi päättynyt joka tapauksessa. Yhtiön hallitus valitsee vielä tämän vuoden puolella uuden proshop-kumppanin, josta erikseen tiedotamme, kun neuvottelut ovat päättyneet ja sopimus allekirjoitettu. Tavoitteena on proshopin palvelutason olennainen nostaminen. Ravintola Venkan osalta tehdään TPS Liven (Turkuhallin Palvelu Oy) kanssa uusi pidempiaikainen sopimus. Olemme olleet ravintolan toimintaan hyvin tyytyväisiä. Pelaajien palaute on ollut hyvää. Yleensä vaihtuvuus golfravintoloiden kohdalla on tiuhaa, mutta meillä on ollut onni saada sitoutunut ravintoloitsija. Kumpikin osapuoli haluaa jatkaa sopimussuhdetta ja yhteistyössä edelleen kehittää ravintolan palveluita ja tarjontaa.
Yhtiön tase on viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen mukaan noin 6 milj. euroa, liikevaihto noin 1,45 milj. euroa ja tulos noin 200.000 euron poistojen jälkeen 58.000 euroa miinuksella, jakokelpoisia varoja on noin 1,6 milj. euroa. Kuluvasta tilikaudesta näyttää alustavien lukujen valossa tulevan ihan kohtuullinen, eli taloutemme on varsin tyydyttävässä kunnossa, erityisesti suhteessa toimialan moniin muihin toimijoihin.
Taseemme on vahva, mikä mahdollistaa ylläpito- ja kehitysinvestointien jatkumisen huolimatta kohtalaisen kireästä likviditeetistä. Viimeksi mainittu kuitenkin edellyttää kustannusten tarkkaa seurantaa ja tarvittaessa leikkaamista. Sitä edellyttää myös tulevaisuuden näkymien usvaisuus, erityisesti Ukrainan sota ja muu epävarmuus. Kriisit ja sodat maailmalla aiheuttavat taloudellisen ennustettavuuden heikkenemistä ja arvaamattomuuden lisääntymistä, nostavat hintoja ja saavat ihmiset ”käpertymään poteroihinsa”, kaikenlainen toimeliaisuus vähenee.
Koronan tuoma lisäbuusti golfharrastukseen on ollut suurelta osin ilmeisen tilapäinen, koska niin meillä kuin muillakin kentillä on palattu aika lailla samoihin pelattujen kierrosten määriin kuin ennen koronaa. Hintojen ja korkojen nousu koskee myös golffareita, mutta nähtäväksi jää, onko sillä vaikutusta golfharrastukseen. Onneksi inflaation pahin vaihe näyttäisi olevan ohi ja hintojen nousu tasaantumassa.
Kuluvana vuonna kierroksia pelattiin yhteensä noin 47.000, kun ”parhaimpana” koronavuonna kierrosmäärät ylittivät ainutkertaisesti ja poikkeuksellisesti 60.000.
Painopiste tulevalla v. 2024 talousarviokaudella on varautuminen ”housut jalassa” myös (toivottavasti ei) tuleviin huonompiin aikoihin!
Juha Manner
Aurinko Golf Oy:n puheenjohtaja